Kuvaus
Elämänvalo-heijastinhihnassa on kauneus ja käytännöllisyys samassa paketissa.
Tämä heijastava monitoimihihna toimii ikään kuin iskunvaimentimena sekä koiralle että taluttajalle. Hihnassa on koko pituudelta pieni jousto, joka pehmentää iskuja, tehden siten lenkkeilystä turvallisempaa ja miellyttävämpää molemmille. Mitä pidempi hihna sitä paremmin jousto-ominaisuus tulee esille. Jouston pehmentävän vaikutuksen tuntee kyllä selvästi jo 120 cm hihnassakin. Jousto ei ole kuminauhamainen, joten se ei aiheuta jojoefektiä eikä myöskään terävää iskua niin kuin kuminauhan loppuessa on tapana käydä.
Pehmeän ja hieman huokoisen pinnan sekä jousto-ominaisuuden ansiosta hihnasta saa hyvän ja turvallisen otteen äkkinäisemmissäkin nykäisyissä. Lisäksi, päinvastoin kuin monet muut hihnat, tämä hihna ei mene sateella liukkaaksi, vaan pito paranee entisestään. Kosteus lisää myös hieman jousto-ominaisuutta.
Jousto-ominaisuuden lisäksi hihnassa on laadukas ja todella hyvin erottuva heijastin. Heijastavaa pintaa on lähes koko hihnan pituudelta, ja myös vastakkaiselle puolelle on lisätty heijastinyksityiskohdat näkyvyyden turvaamiseksi. Heijastimen pinta hylkii erittäin hyvin vettä ja likaa.
Yksilöllistä kauneutta hihnaan tuo toinen toistaan ihanammat kuosi- tai farkkuyksityiskohdat valitsemastasi kankaasta. Kankaat ovat kaikki joko kierrätettyjä tai ylijäämää. Kangasyksityiskohdat käsitellään vettä ja likaa hylkiviksi täysin kasvispohjaisella, myrkyttömällä ja luontoystävällisellä soijavahalla.
Hihna on ihanan kevyt ja 25 mm leveys sekä pehmeä materiaali tekevät siitä erityisen miellyttävän tuntuisen kädessä. Pituuden voit itse valita.
Hihnassa on lukko molemmissa päissä, voit valita keskenään samanlaiset tai erilaiset lukot. Hihnaan sisältyy yksi kiinteä D-lenkki ns. ”koiran päätyyn” lähelle koiraa sekä yksi liikuteltava D-lenkki, joilla hihnaa voi säätää eri pituuksiin. Liikuteltavan D-lenkin avulla hihnaan voidaan myös muodostaa esimerkiksi käsilenkki tai lenkki vartalon ympärille. Halutessasi voit valita hihnaan lisää liikuteltavia D-lenkkejä. Liikuteltava D-lenkki pysyy hyvin siinä, mihin se on säädetty, eikä liiku itsekseen tai koiran vetäessä.
Hihnan ekologinen remmimateriaali on valmistettu kierrätysmuoveista, ja sen murtolujuus (yksinään) on n. 220 kg.
Ilmoitettu hihnan pituus on pelkän remmiosan pituus. Tuotteen kokonaispituus on siten remmi + lukot. Metalliosien mitat, murtolujuudet ja muut tiedot löydät kohdasta Materiaalit.
Koska hihna joustaa hieman, on normaalia, että heijastinnauhan pinta hieman “aaltoilee”.
Heijastin on todella kestävää, mutta jatkuvaa voimakasta hankausta kannattaa silti välttää (esim. hiekkaa ja asfalttia vasten), jotta heijastinominaisuus säilyy mahdollisimman pitkään hyvänä.
Kovin pienille tai kevyille (lähinnä kääpiökokoisille) koirille jousto-ominaisuus ei välttämättä pääse niin hyvin oikeuksiinsa. Pienikin nykäisy kuitenkin pehmenee aina jonkin verran, päinvastoin kuin tavallisissa joustamattomissa hihnoissa.